Miksi suomenlapinkoira?

Moi taas!

Olisikin varmaan tässä vaiheessa kiva kertoa, miksi juuri suomenlapinkoira oli rotu johon päädyttiin. Rakkaus suomenlapinkoiraa kohtaan on puhtaasti siskoni ansiota. Rakkaus syntyi vuonna 2011, jolloin siskoni oli päätynyt suomenlapinkoiraan ja perheeseen tulikin jokaisen sydämen sulattanut 1-vuotias Honey-neiti<3 Honey on koira jollaisesta olin aina haaveillut, sekä luonteeltaan että ulkomuodoltaan. Honey on luonteeltaan kuten rotumääritelmässäkin mainittu älykäs, ystävällinen ja oppimishaluinen. Lisäksi suomenlapinkoira on kaikkien kaveri ja suhtautuu vieraisiin ystävällisesti, vaikka vahtimisviettiä lappareilla usein onkin. Ja se ihana karvainen turkki<3 Vaikka lähtevällä karvalla voisi vuorata koko kodin lattian, kompensoi kaikki muut ihanat piirteet tuon karvashow'n :D Myös suomenlapinkoiran koko, kotimaisuus ja hyvä terveystilanne olivat muut syyt miksi rotuun päädyin.

                                      Honey kesäkuussa 2017.

Tavatessani avopuolisoni yli 2 vuotta sitten, ensimmäisinä asioina tulevaisuuteen liittyen taisinkin todeta että "mulle tulee tulevaisuudessa suomenlapinkoira". Ei tainnut Honey olla kuin muutaman kerran meillä hoidossa, kunnes toinen jo totesikin "niin no miksi ei". :D  Koirahaaveet alkoivat konkretisoitua viime syksynä toden teolla, ja jo alkutalvesta aloin käymään kenneleitä läpi ja katsomaan suunniteltuja pentueita. Silmiini pistikin Tilkkuturkin kennel. Itselleni merkitsi ainakin aivan alkuvaiheessa kenneleiden selkeät, informatiiviset ja päivitetyt nettisivut, jollaiset Tilkkuturkin sivut olivatkin. Selatessani heidän sivujaan, ensimmäinen ajatus Väinön vanhemmista olikin että ovatpa komeita lappareita ja terveystulokset olivat hyvät.

Vaikka suomenlapinkoirasta puhutaan herkkähaukkuisena rotuna, ei Honey ole oikeastaan koskaan haukkunut muuten kuin koirapuistossa. Haukkuherkkyys olikin yksi asia mitä suomenlapinkoiraa hankkiessani mietin. Sallin koiran haukkumisen sillä se on koiralle luontaista käyttäytymistä, mutta turhaa räksyttämistä en itse henkilökohtaisesti jaksa. Tätä jännitinkin pentua miettiessämme. Tähän 2,5 kuukauteen mennessä Väinö ei turhia räksyttele, vaikkakin välillä ohikulkijat täytyy yrittää kutsua luokse koti-pihan aidan luona ja lenkeillä. Näitä edelleen harjoitellaan Väinön kanssa, etenkin rauhallisia ohituksia lenkeillä.

Suomenlapinkoiraa valitessa ainakin itsellä terveys ja luonne menee ulkonäön edelle. Voin kuitenkin sanoa, että sekä mulla että varmasti monella muullakin on ja saakin olla toiveita värityksen suhteen. Itse haaveissa oli joko parkki tai musta merkein, ja sellainen sitten tulikin: maailman komein Väinö <3